Month: October 2016

10 FAKTAA MEISTÄ – 10 FACTS ABOUT US

1. Pienenä halusin…
    When I was little I wanted…


Saskia
: ... olla kuuluisa laulaja haha.

.... be a famous singer

 

Silja :... että minulla olisi aikuisena todella pitkä ja kaunis tukka, no ei ole.
... that I would have really long and pretty hair when I was an adult, well it isn't.

 

2.  Kaikista epämiellyttävin asia on…
Most unpleasant thing is…
 

Saskia: ... valehtelu, itsekeskeisyys, ahdasmielisyys, alkoholismi ja riippuvuus.

.... lying, self centred people, close mindness, alcoholism and addiction. 

 

Silja :... tappajapellet, Putin, Trump, sovinistit, ahdasmieliset ihmiset, rasistit, lankuttaminen, tiskaaminen ja laskujen maksaminen.
.. killer clowns, Putin, Trump, sovinists, narrow-minded people, rasists, planking, washing dishes and paying bills.

 

3.  Aina yksin ollessani minä…
When I am alone I always...

 

Saskia: ... roikun ihan liikaa Instagram ja blogimaailmassa

... I hang around in Instagram and read blogs.

 

Silja :... katson tuhottoman paljon Youtube-videoita.
wach a hell lot of Youtube- videos

 

4. Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, ja nähdä jonkin edesmenneen bändin/artistin se olisi…
If I could go back in time and see one band/artist perform it would be...
 

Saskia: ... Nirvana

 

Silja :... ehdottomasti Beatles
.. the most definitely Beatles

 

5. Asia, mikä saa minut aina nauramaan on se…
The thing that always makes me laugh is…
 

Saskia: ... snapchat filttereillä leikkiminen kavereiden kanssa. 

.... playing around with different snapchat filters with my friends. 

 

Silja :... Saskian jutut ja nolot tilanteet
.. shit that Saskia says and awkward situations

 

 

6. Jos voisin vaihtaa yhden asian elämästäni se olisi…
If I could change one thing about my life it would be...

 

Saskia: ...että saisin kaikki rakkaani ympäri maailmaa asumaan samaan kaupunkiin.

...that I could live in the same city with all my loved ones from around the world.

 

Silja :... rahattomuus ja rahasta huolehtiminen
... the fact that I have no money and worrying about it.

 

 

7. Jos minulla olisi ihmevoima se olisi…
If I had one superpower that would be...
 

Saskia: ... ajatusten luku.

...reading peoples mind.

 

Silja :...  lentäminen
... flying.

 

 

8.  En ole koskaan..
I have never…

 

Saskia: ...ollut hautajaisissa.

.... been to a funeral.

 

Silja :... syönyt Big Macia
... eaten a Big Mac.

 

 

9. Paras hetki päivässäni on se…
The best part of my day is…

 

Saskia: ... urheilun jälkeinen suihku tai illallinen.

... the shower you take after exercising or dinner time.

 

Silja :... kun saa vaihtaa farkut yökkäreihin
..when I can take my jeans off and put my sweatpants on

 

 

10. Paras asia elämässäni...
     The best thing in my life...

Saskia: ... on se miten paljon minulla on ollut mahdollisuuksia matkustaa ja tehdä asioita sekä ystävät ja perhe.

... is how much I have had the opportunity to see the world and do things and all my friends and family. 

 

Silja :... on se, että minulla on riittävästi hyviä ystäviä ja se, että vihreiden kannatus on nousussa
... that I have enough good friends and that the Green party has more supporters

 

saskiasilkku  siljajasaskia

IF YOU DON´T KNOW, DON´T JUDGE

| THOUGHTS |

24th of October 2016 written by Saskia

  scroll down for english version

 

Erään ystäväni kanssa keskusteltuani aloin miettimään tuomitsemista ja sitä miten me ihmiset tuomitsemme toisiamme niin paljon. Meitä tuomitaan jatkuvasti etnisen taustan, elämäntapa valintojen, vaatevalintojen takia. Ihan minkä tahansa. Tietenkin rikollisen toiminnan tai muuten vaan täysin itserakkaan ääliön tuomitseminen on hyväksyttävää, mutta haluan nyt puhua enemmänkin siitä jokapäiväisestä mitättömien asioiden tuomitsemista mitä on kaikkialla kun alkaa kiinnittää huomiota.

 

Jonkun tuomitseminen jopa pienistä asioista on tietynlaista ahdasmielisyyttä, sellaista jota kukaan ei halua myöntää. Ei kukaan halua tunnustaa olevansa ahdasmielinen. Ihmiset hyvin mielellään ja avoimesti osoittavat mielipiteensä uskonnollisista tai poliittisista asioista, mutta se mitä kukaan ei tunnusta on tuomitsevuus jopa näitä “omassa ryhmässämme” olevia kohtaan. Tuomitsemisesta ja muista valittamisesta on tullut tietynlainen yhteiskunnassa oleva normi, joka otetaan aina esille kun ei keksitä mitään järkevämpää sanottavaa.

 

Totuus on kuitenkin se, että kun tuomitset jonkun et tiedä mistä puhut, koska et voi mitenkään tietää mitä juuri sen henkilön päässä liikkuu, mitkä motiivit tai ajatukset ovat ajaneet tiettyihin valintoihin. Et voi täysin tuntea mitä joku toinen tuntee. Ja miten voi ymmärtää jos ei edes tiedä ?

 

Usein ihmiset aloittavat keskustelun “en voi ymmärtää miten … “ keskustellessa uuden tuttavuuden kanssa. Melkein kuin yhteinen vihamies toisi ystävät yhteen. Suhde joka alkaa näin on jo alusta alkaen hyvin negatiivinen ja lopulta molemmat tajuavat ettei heillä ole mitään muuta juteltavaa tai yhteistä kuin muiden ihmisten elämä. Ja voin avoimesti myöntää, että olen itsekin sortunut tähän monta kertaa, mutta enää en halua, koska kuka haluaa olla se nillittävä akka, jolla ei ikinä ole mitään järkevämpää puhuttavaa kuin muiden ihmisten elämän valinnat, uravalinnat tai uuden poikaystävän ulkonäkö ? Kunhan kysyn.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 //  A recent conversation with a friend of mine got me thinking about judgement laid upon all of us as human beings. People judge you because of your ethnicity, your life choices, your accent, the way you dress etc. Name anything and there is probably someone who will judge you for it. Of course judging someone for criminal activities or just being a general asshole is acceptable, but I´m talking about the kind of everyday judgement that you hear all the time when you start paying attention.

 

Judging someone even for minuscular things is a type of close mindness, the type that nobody wants to admit. Nobody wants to be close minded. People will openly express their opinions about religion or politics but nobody will openly admit that they even judge the differences of individuals “within themselves”. Judging and complaining about others is like a socially acceptable habit that everyone just plays along with when theres nothing more intelligent to talk about.

 

The truth is when you judge someone, you don't know what you're talking about because you don't know how they think, what they are feeling or what is the thought process they go through when making a certain decision. You can not truly experience how someone feels within their own skin , so how are you supposed to understand if you cant even comprehend ?

 

Often I feel like people start a conversation by saying “I don't understand how she/he … (whatever it is)” in a way of striking up a conversation with a new person. A mutual enemy bringing people together type of thing. A relationship that starts like this, already starts with a bad vibe and soon you'll realise you have nothing else to talk about besides other peoples lives and their attributes. And I openly admit myself of doing this more than once. But I refuse to anymore, because who wants to be that whining bitch who has nothing more interesting to talk about besides someone elses life choices, the career they chose to pursue or the appearance of their new boyfriend ? Just asking.

 

1c81d931eb4f001274ca76c8fd16353a

SYKSYINEN KOTISEUTU KUVINA JA POHDINTAA AMMATINVALINNASTA

 

| THOUGHTS |

 

20th of October 2016 pics by Silja

 

En ole täysin varma, olenko vielä löytänyt "omaa alaani". Valmistuin tammikuussa sairaanhoitajaksi ja jo opintojen aikana minulla oli sellainen tunne, ettei ala välttämättä ole sitä, mitä haluan koko lopun elämääni tehdä. Hoitoalassa on paljon hyviä puolia: ihmisläheinen työ, jolla on merkitys, kolmivuorotyön tuomat pitkät vapaajaksot ja se, että työssä on vapaus valita monista erilaisista työympäristöistä. Tällä hetkellä minusta kuitenkin tuntuu, että tekisin mielelläni sellaista työtä, jossa voisin olla jotain tapaa luova. Haluaisin työskennellä sellaisessa ympäristössä, missä sairastumisen ja parantumisen sijaan käsiteltäisiin jotain "kepeämpää" aihetta kuten taidetta ja sen luomista. Voisin tehdä jotain, mikä näyttää minulta sen sijaan, että tekisin jotain, mitä minun käsketään tehdä. 

 

Uuden alan opiskelu on ollut mielessä jo jonkin aikaa ja sen vuoksi aloinkin opiskella muutama viikko sitten Keudan ammattikoulussa visuaalinen osaaja -opintojaksoa, joka on osa AV-viestinnän perustutkintoa (media-assistentti). Aikuiskoulutuksena toteutettavan opintojakson aikana on tarkoitus tutustua valokuvaamisen lisäksi esimerkiksi InDesignin, Lightroomin ja Photoshopin käyttöön. 

 

Käyn koulua töiden ohella, joten välillä läsnäolo koulussa on hankala järjestää. Joudun tekemään paljon opiskelua kotona, jotta pysyn mukana opinnoissa. Aihe onneksi kiinnostaa minua, joten opiskelu ei tunnu lainkaan puuduttavalta. Olen aikaisemmin opiskellut ammattikorkeakoulussa ja ammattikoulun tehtävämäärät tuntuvat onneksi edelliseen kouluun verrattuna ihan kohtuullisilta. Olen jo lukiosta asti tehnyt paljon töitä, joten töiden ja koulun aikatauluttaminen ei tunnu lainkaan haastavalta, päinvastoin: koulu ja työn tekeminen ovat loistavaa vastapainoa toisilleen, varsinkin, kun nämä kaksi, hoitoala ja media-ala, ovat täysin erilasisia toisiinsa verrattuna.

 

Opiskelu on saanut minut hurahtamaan totaalisesti valokuvauksen maailmaan. Valokuvaaminen on minulle täysin uusi harrastus, joten opittavaa on vielä paljon.  Mielenkiintoisinta minusta siinä on se, että valokuvat ovat samalla kuvataidetta ja asioiden dokumentointia. Liikkuvista, elävistä tilanteista tehdään pysähtyneitä. Todellisuudessa kuvaaja määrittelee miltä ”totuus” ja tilanne näyttää.

 

Tässä muutama minun ottamani kuva. Ne liittyvät erääseen kouluprojektiin, jossa oli tarkoitus kuvata omaa lähiseutua, tässä tapauksessa Kalliota, Alppilaa ja Vallilaa.  Enjoy. 

 

dsc_0193

 

dsc_0089

 

dsc_0183

 

dsc_0156

dsc_0152

 

dsc_0165

dsc_0185

 

dsc_0208

AN OPEN LETTER TO MY FRIENDS

| THOUGHTS |

 

19th of October 2016 written by Saskia

 

  scroll down for english version

 

 

Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän alan ajattelemaan miten haluan elämääni pysyviä, kestäviä asioita; merkityksellisiä kestäviä ystävyyssuhteita, mielekkään työn, jossa voin kehittyä, rakkauden joka kestää ja harrastuksia, jotka tuovat elämääni iloa. Monesti omassa elämässäni olen tuntenut syyllisyyttä tavastani elää; jatkuvaa matkustusta ja muuttamista, joka edellyttää monia hyvästejä ja ihmisten jättämistä taakseen. Eikä se tunnu yhtään sen helpommalta mitä useammin tilanteessa olen. Joskus mietin miksi haluan elää elämääni, ollen aina se joka lähtee. Onko se todellakin kaiken sen jännityksen sekä palavan intohimon matkustusta kohtaan, arvoista ?

 

Hiljaittain tajusin kuitenkin etten ole menettänyt mitään, olen vain voittanut. Välimatka on saanut minut arvostamaan ystävyyssuhteita huomattavasti enemmän; olen ymmärtänyt kuka on oikeasti todellinen ystävä ja kuka ei. Ei olla enää ystäviä vain, koska ollaan samassa ympäristössä ja elämäntilanteessa.

 

Kaukana rakkaista asuminen edellyttää panostusta, mutta se on panostus jonka haluaa tehdä koska välittää. Jos yhteys katoaa ehkä ystävyys ei ollut koskaan niin vahvalla tasolla mitä kuvittelit. Joidenkin kanssa olen jopa lähentynyt huomattavasti välimatkan takia. “Sielunkumppanius” on asia johon tahdon ainakin minä uskoa.

 

Kun olet kaukana ymmärrät, että ystävyys ei ole sitä että on fyysisesti läsnä. Ystävyys on sitä, että osoittaa, että toisen asiat kiinnostaa ja välittää. Matkustaminen on avartanut maailmaani niin paljon, olen luonut mielettömän verkon ihmisiä “ympärilleni” ympäri maailmaa. Ne, jotka ovat vieläkin elämässäni olen ihan äärimmäisen kiitollinen vaikka en sitä ehkä aina tarpeeksi osoitakaan ja ne, jotka ovat matkassa jääneet saavat oloni tuntemaan kaihoisaksi, mutta ainakin hyvät kokemukset ja muistot ovat tallella.

 

Vasta tänään tajusin miten onnekas oikeastaan olenkaan eikä minun tarvitse murehtia siitä etten “rakentaisi” mitään matkustamisen takia. Tiedän, että minulla on elämässäni ne tärkeät, joiden kotiin olen aina tervetullut ja jotka halaavat, kun sitä tarvitsen.

 img_1648       img_0230          img_0078          img_0068

// The older I get the more I start to think how I want long lasting things in my life; friendships that last with people that matter, a job that I like and that I get excited about, a love that lasts and hobbies that bring joy to my life. Theres times when I have been feeling guilty about so much travel, having to leave people behind over and over again. It doesn't get easier no matter how many times you do it. And at times I wonder why do I wanna live my life moving around, constantly saying goodbyes. Is it really worth the thrill and excitement of my passion of travelling ?

 

Until today I realised I haven't lost anything, I have only gained. Distance makes you appreciate friendship so much more and you understand who are the ones that are there for you. Because you are removed from the same circumstances and environment, you are no longer bind to each other just because of this. You are no longer friends, partners or lovers just because of this.

 

Living far from a friend requires effort, but if you care you do it because they have a piece of your heart and you don’t want the connection to fade away. And if it does , maybe you two weren’t truly on the same wavelength. With some I have actually grown closer because of the distance. “Soulmates” take it or leave it, but that is what I like to call them.

 

You realise being a friend is not being physically present, its being there for conversation, listening and showing that you care. So if anything, through my traveling I have created a net of amazing diversity of people so close to my heart all scattered around the globe. The ones that sticked I am thankful for and the ones that I no longer talk to make me nostalgic and kind of sad but, at least we shared some great times together.

 

And it wasn't until today that I realised that I am so lucky and I don't need to worry about not “building” anything because of traveling. I already know I have this big multicultural squad of mine to welcome me to their home and give me a hug if I need it.

 

Love,

 

Sas

 

YAYOI KUSAMA- IN INFINITY

| ART |

 

17th of October 2016 pics by Silja

 

Olin lauantaina 15.10. katsomassa erinomaista näyttelyä Helsingin taidemuseossa HAM:ssa. Yayoi Kusaman In Infinity-näyttely koostuu taiteilijan merkittävimmistä teoksista, joihin kuuluu maalauksia, veistoksia ja installaatioita.

Kusama käyttää taiteessaan moninaisesti eri kuvataiteen tekniikoita: maalaustaidetta, kuvanveistoa, piirtämistä, tilataidetta ja kaikkea näiden väliltä. Kusaman taiteelle tyypillistä on äärettömyys ja toistaminen. Hänen monissa teoksissa toistuivat samat teemat: pallot, pilkut, silmät ja fallokset.

Mielestäni taide ei ole tarkoitettu vain tykättäväksi, sillä on tarkoitus herättää erilaisia tunteita. Kusaman näyttelyä voisi kuvata sanoin ”yllättävä”, ”vihastuttava” ja ”ihastuttava”. Hänen taiteensa ei ole sellaista, mitä haluaisin koristamaan kotiani.

Kusaman tapa kuvata maailmaa on arvaamaton, psykedeellinen, feministinen, raaka ja kylmä vaikka värimaailmat ovatkin pääsääntöisesti kylmän vastakohtia. Hänen taiteensa muodostuu jossain mielen sopukoissa ja herättää katsojan mielenkiinnon outoudellaan olemalla silti ymmärrettävissä. Tämä on juuri sellaista taidetta, jota voin suositella kaikille, jopa niille, jotka eivät ole paljoa taitteeseen tutustuneetkaan.

 

Yayoi Kusama, In infinity, Helsingin taidemuseo, 7.10.2016-22.1.2017

kusama1

kusama9

kusama3

kusama6

kusama2